Tämä oli jotain mitä emme ikinä tee: lähteä nyt vaeltamaan pitkin mutaisia ja jyrkkiäkin vuorenrinteitä kun lomalla voisi loikoilla altaalla tai hengailla kaupungilla. Silti olemme ylen tyytyväisiä että venytimme kokemusmaailmaamme Sapassa vaeltamisen verran, sillä ne olivat unohtumattomat kolme päivää.
Keksin tehdä piston Vietnamin pohjoisrajalle, kahden kilometrin päähän Kiinasta, kun työkaverini näytti
riisipeltokuvia Sapasta ja vielä
Seikkailijattaret facebook-ryhmässä joku vaellusta suositteli. Kehitin keikauksesta viimein pakkomielteen osana Vietnamin pohjoista reissuamme, varsinkin kun siihen sai yhdistettyä yöjunalla matkustamista. Sekin oli meille perheenä uutta.
Vaellusensikertalaisia kun olimme, otin tietysti heti kolmen päivän keikan. Ilman opasta vuorille ei suositeltu lähtemään, enkä ole varma onnistuuko se edes. Valitsimme vaellusoppaiksemme
Sapa Sistersit, jolloin tuimme paikallisten naisten omistamaa ja pyörittämää yritystä. Jälkikäteen olimme enemmän kuin tyytyväisiä valintaamme.
Varasimme ja maksoimme jo etukäteen Sapa Sisterseiltä trekkauksen, junamenomatkan, pikkubussikuljetuksen juna-asemalta Lao Caista Sapaan, lounaat paikallisissa kodeissa ja kotimajoituksen Zaon perheen kotona. Paluujunamatkan varasimme itse Sapassa ollessamme. Kaikki sujui mutkattomasti ja varmasti sähköpostiviestittelyin.
Viikkoa ja vielä paria päivää ennen Sapaan saapumista laitoin jännittyneenä viestiä ja varmistusta siitä, että haluamme ehdottomasti helpoimman mahdollisimman reitin. Että olemme kokemattomia vaeltajia ja uuden edessä. Perhettä jännitti kokemus vielä enemmän kuin minua, mutta minun harteillani painoi vastuu siitä että olin raahaamassa poppoon huhkimaan vuorille kesken leppoisaa lomaamme.
Mutkitellessamme pikkubussilla aamuvarhaisella junassa pätkänukutun yön jälkeen sade tihutti ikkunoihin sumuttaen vuorinäkymät harmaiksi. "Tosi tyypillistä täällä" tiesi joku kanssamatkaaja kertoa. Mahtavaa, sadekin vielä hankaloittamaan settiä. Samalla tajusin miten vähän olimme ottaneet Sapaa koskevista asioista etukäteen selvää.
Sapaan saapuessa aurinko repäisi pilviverhon edestään ja Sapa Sistersien toimistolla aamupalaa nauttiessa ilma alkoi näyttää jo ihan mukavalta kävelyyn.
Oppaaksemme oli valittu
black hmong heimoon kuuluva Sy, joka lempeän aurinkoisella tyylillä luotsasi meitä kärsivällisesti toiveitamme kuunnellen. Heti alussa teimme selväksi että helpoin reitti se sitten on, jolloin hän kertoi sen olevan 10 kilometriä. Kun toistimme että helpoin, hän tuumasi että niin, varaamaamme kotimajoitukseen on matkaa lyhintä reittiä 10 kilometriä. Lapset katsoivat tässä kohtaa minua ehkä hiukan syyttävästi, suht helppoahan tästä oli luvattu tuleman.
Kävimme edellispäivien sateiden vuoksi ostamassa itsellemme parilla eurolla pilipalisaappaat paikallisesta marketista, joskaan Jukan kokoisia ei löytynyt. Sitten lähdimme tallustamaan kohti tuntematonta.
Helpot reitit olivat pääosin mopojen ja autojenkin mentäviä pomppuisia hiekkateitä, mutta välillä poikkesimme (pyynnöstämmekin) pienille poluille ja mutaisen liukkaille reiteille. Bambukeppi auttoi vaelluksessa paljon, samoin oppaamme Syn hyvät vinkit ja tukeva käsi.
Kun kysyin lapsilta ennen tämän jutun kirjoittamista mikä jäi Sapan vaelluksesta parhaiten mieleen, mainitsivat molemmat maisemat. Ne olivatkin upeita pengerrettyine riisipeltoineen, korkeuseroineen, jokineen ja vesiputouksineen sekä pienine kylineen.
Minulle silti parhaana osana reissua jäivät mieleen lounaat paikallisissa kodeissa. Tämä oli palvelu josta maksoimme muutaman euron lisää. Kolmen päivän reissulla ehdimme lounastaa sekä Txhin perheen luona Lao Chain kylässä että Maon perheen luona Giang Ta Chaissa.
Txhin perheessä keittiön virkaa teki nuotiokuoppa tiukkaan tallatussa maalattiassa. Keittiön sähkövalon lisäksi pirttiä valaisi vain oviaukosta sisään loistanut aurinko.
Herkullista ruokaa oli tehty meille aivan liikaa, joten perheelle riitti niistä varmasti evästä pitkäksi aikaa. Palan painikkeeksi perheen isä halusi tarjota meille kotitekoista riisiviiniä - happy wateria, joka väkevyydessään menisi meillä paremminkin viinana. Lapsillekin moista tarjottiin, mutta kieltäydyimme tottakai.
Maon perheen koti oli hieman modernimpi laitteineen, mutta ikkunoita ei tässäkään kodissa ollut.
![]()
Saimme täälläkin hyvää ruokaa syödäksemme yllin kyllin: liha oli muistaakseni possua ja melko tulisesti maustettua. Vihreä ruoka on raakaa kurpitsaa ja vaalea bambua. Maustetahna keskellä oli hurjan tulista.
Opas söi aina kanssamme kertoen ruuista ja ruokatavoista, perheet halusivat syödä keskenään. Txhin perhe kertoi syövänsä turistien vierailupäivinä aina nuudelia, sillä se on heille harvinaista herkkua ainaisen riisin sijaan.
Kotimajoitus Zaon ja Zen luona oli melkoisen ammattimainen versio lämpimine suihkuineen ja sänkyineen. Se oli ihana keidas hikisen vaelluksen jälkeen, joskin rankka kiipeäminen Zaon perheen kotiin vei viimeisetkin mehut meikävaeltajista. Paikassa olisi ollut kaksi yksityishuonettakin, mutta perheellemme riitti hyvin sängyt yhteismakuusalissa. Alaslasketut hyttysverkot toivat yllättävän paljon yksityisyyden tunnetta.
Illallisilla ja aamupaloilla istuimme muiden vaeltajien kanssa pitkään pöytään paikallisten herkkujen äärelle.
Norjalainen lääkäriopiskelija, ranskalainen perhe, saksalainen mies, australiasta tulleet äiti ja tytär sekä belgialaiset vaihtoivat kanssamme matkakuulumisia niin Vietnamista kuin muualtakin.Opettelin myös paikallista kieltä Zaon tyttären kanssa sanakirjaa lukien - hän lausui minulle sanat omalla kielellään ja minä hänelle englanniksi.
Maailman upeamaisemisin kuivaus"kaappi"?
Reissun aikana oppaamme Sy osasi kertoa meille kysymättäkin paikallisten heimojen tavoista ja kulttuureista.
Opimme paljon kasveista, eläimistä, elinkeinoista ja vaikkapa bambun hyödyntämisestä uskomattoman monella tavalla. Toiset tavat ihastuttivat, mutta esimerkiksi pulunkakan syöttäminen raa'an munan kanssa aneemisten lapsien vahvistamiseksi lähinnä yökötti.
Teimme reissumme kesällä 2019, jolloin neljän hengen kolmen päivän trekkaus kahdella kotimajoitusyöpymisellä, kahdella kotilounaalla ja bussikuljetuksilla junalta sekä junalle teki 465 euroa. Sy oli siis vain meidän perheen oppaana kaikki nuo kolme päivää.
Menomatkan yöjuna Hanoista Lao Caihin Sapa Sisterien kautta ostettuna fiinissä luokassa oli koko perheeltä 160 euroa, takaisin matkasimme saman reitin myös yöllä halvemmassa mutta täysin ok-vaunussa 66 eurolla.
Sapan vaellusreissu oli meille rankka, sitä ei käy kieltäminen, mutta oli se kyllä voittajaoloakin aikaansaava. Oli tullut perheenä tehtyä jotain meille uudenmoista ja kahmittua uusia kokemuksia roppakaupalla. Minusta on tervettä tuoda lapset ja itsensäkin lähelle uusia kulttuureja samalla näitä suoraan tukien.
Ha Giang niinikään pohjois-Vietnamissa olisi mahtavaa nähdä Sapa Sistersien opastamana.
Minä sanon painokkaasti että tällaisia juttuja lisää muun perheen mutistessa pienellä varauksella.
***
Blogimme
MATKAT-välilehdeltä löydät linkit muihin reissujuttuihimme. Vietnamistakin löytyy useampi juttu.
