Nyhtöpossu on kyllä viime vuoden paras uusi ruokasana, siitä ei päästä mihinkään. Se on niin kuvaava, sopiva ja suomalainen, että parempaa saa hakea. Jos joku nyt ei vielä tiedä, kyse on Campasimpukan nimityksestä pitkään muhitetulle, revitylle possulle.
Tällä kertaa suuntaviivat nyhtöpossunautintoon antoi Kivistössä-blogin Liisa Viismaustepossullaan. Ohje poikkesi aiemmin käyttämistämme siinä, että revityt possupalat paistettiin vielä lopuksi rapeiksi pannulla. Meidän lopputuloksemme oli tosin puolirapea (syynä nälkä), mutta maistuvaa oli. Ihan ykkös"mauste" oli itsekeitelty hoisin-kastike. Sekoitimme sen netistä löytyvällä reseptillä, joka oli kuitenkin hiukan liian maapähkinävoin makuinen. Sitä siis ensi kerralla ohjeistettua vähemmän.
Me nautimme possumme alkuun rapsakoiden salaatinlehtien kera ja kun ne loppuivat, kaivettiin esiin tortillakuoria. Sämpylät tai höyrytetyt sellaiset olisivat varmasti olleet myös passeli nauttimisalusta tälle nyhtöpossulle.
Viismausteen ohjeistus löytyi Ankerias Vipuselta. Homma oli ylettömän helppoa ja palkitsevaa. Tuoksu oli huumaavan ihana! Olin tosi tyytyväinen kun sain edes hiukan vähennettyä meillä harvinaisemmin käytettyjen mausteiden arsenaalia.
VIISMAUSTE
tähtianista
kanelitankoja (tai cassian kuorta)
sichuaninpippuri
fenkolin siemeniä (tai aniksen)
neilikoita
Paahda mausteet kuivalla pannulla. Jauha morttelissa. Ihastele tuoksua.
HOISIN-KASTIKE
4 rkl soijakastiketta
2 rkl maapähkinävoita (meillä levite kun muuta ei löytynyt)
1 rkl hunajaa
2 tl riisiviinietikkaa
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
2 tl seesamiöljyä
1 tl chilikastiketta
mustapippuria
Yhdistä ainekset kulhossa ja sekoita tasaiseksi.
NYHTÖPOSSU
noin 1 kg luomuporsaan lapaa tai kasleria
5 cm inkivääriä
kiinalaista viismaustetta
suolaa
lisäksi:
½ kurkku
hoisin-kastiketta
salaattia / sämpylää / tortillakuoria...
Laita uuni lämpenemään 150-asteeseen. Pilko inkivääri pieneksi ja hiero se possupalan molempiin puoliin. Sirottele päälle roimasti viismaustetta ja suolaa. Hiero mausteet hyvin molemmin puolin lihaan. Laita koko komeus uunivuokaan. Lorota sekaan vettä niin että puolet lihasta jää pinnan alle. Laita kansi tai folio päälle. Unohda uuniin vähintään viideksi tuntia.
Ota liha pois nesteestä ja revi se kahdella haarukalla säikeiksi. Paista possua ennen tarjoilua pannussa. (Huomasin vasta tätä reseptiä talteen kirjoittaessa, että Liisa oli imeyttänyt vielä rasvoista kuoritun vuokaan jääneen nesteen lihoihin ennen paistoa. Me taas pakastimme nesteen tulevia possunuittoja varten.)

Kääri possua salaattiin, tortillakuoreen tai lusikoi sänpylän väliin. Joku kosteuttava kastike on välttämätön, hoisin-kastike hurjan hyvä! Kurkut raikastavana elementtinä toimivat hyvin, siemenet poistettuna tahi ei.
