
Meidän perheessä aikuiset ovat aika vähälahjaisia, jouluisin. Tämä joulu teki siinä suhteessa ison poikkeuksen. Olen tosi utelias aina kuulemaan, mitä muut ovat lahjaksi saaneet, joten voisin tässä vastavuoroisuuden toivossa esitellä ruokaan liittyvät lahjamme.
Aloituskuvan puu on upea jo esineenä ja kuulemma hurjan toimiva pastaottimena. Äkkäsin hänenlaisen Porvoon Design Delissä viime viikonloppuna. Kauniin esineen lahjaksi saaminen vahvistaa uskoani siihen, että tontut tosiaan kurkistelevat ikkunoista ihan aattoon asti. Otin on porvoolaisen pariskunnan designia. Toivoin erityisesti heidän keksimällään "velvet steel" tekniikalla tehtyä eläväpintaista otinta ja sen sain.
Kovasta paketista löytyi ilokseni palkittu keittokirja "Turku lautasella 2", jonka antia löytyy osittain myös netistä. Kirjaan on koottu 10 kiinnostavaa ravintolaa Turusta, Tuomiokirkon liepeiltä jokirantaa pitkin satamaan ja ruotsinlaivoille asti. Opuksesta löytyvät tutut Tintå ja Niska, joista jälkimmäinen paljastaa mm. maistuvan peltileipätaikinansa ohjeen. Pelkkä alustava selailu sai minut jo kiinnostumaan E. Ekblomista sekä Pinellasta. Ne on ehdottomasti otettava vierailulistalle. Jukka sai Onnellisen miehen keittokirjan Pentti-Oskari Kankaan omistuskirjoituksella.
Pukki oli muistanut meitä myös hienolla, käsinvirkatulla pannunalusella, joka oli juuri passelin värinen. Saimme myös erikokoisia paperivuokia, jotka kartuttavat vuokahamstraajan alati kasvavaa varastoa.
Vielä saimme jouluisia herkkuja muikkuja, glögiä ja poropateeta myöden. Tästä pakista löytyy varmasti jokaiselle jotakin!Tyttäremme sai jokajuhlaiseen tapaansa Carelia-aterimia, joita eskarilaisella alkaa olla jo kotoamuuttavan kokoinen arsenaali. Leivontatarvikkeitakin ilopillerimme sai possuspatuloita myöden.
Tässäpä meidän ruokaan liittyvät upeat lahjamme.
Nyt on teidän vuoronne. Mitä kivaa pukki toi?